
Olen syntynyt Kajaanissa 1977 ja valmistunut kuvataiteilijaksi Porin taidekoulusta 2001. Olen sekä maalari, että graafikko. Maalaus on kuitenkin selvästi suurempi osa taiteellista tuotantoani. Aloitin urani temperamaalarina. Nyt maalaan pääasiassa öljyväreillä. Grafiikkaa olen tehnyt enenevässä määrin n. 2009 lähtien. Graafinen tuotantoni on perinteistä metalligrafiikkaa (etsaus, akvatinta, kuivaneula), puupiirroksia, erilaisia piirroksia ja pastelliteoksia, jotka lähestyvät jo maalausta.
Pääosa tuotannostani on kaupunkiaiheisia puolidokumentaarisia öljyvärimaalauksia. Siksi voi tuntua paradoksaaliselta, että asun ja työskentelen maalla, Iisalmen liepeillä, vanhalla rautatieasemalla. Ratkaisu toimii, koska tarvitsen riittävästi etäisyyttä käsittelemiini aiheisiin, sekä työrauhaa.
Aihevalintani voisi tiivistää siten, että käsittelen tavallista elämää. Tavallinen elämä yhdistää meitä kaikkia, ja on siksi väistämättä tärkeää. Vietän myös itse varsin tavallista elämää, joten en ole aiheisiini nähden turisti. Jotenkin koen myös, että tavallisesta elämästä kiinnostuneena olo on terveellistä.
Timo Tolonen, 2023