Rauni Hulke

Olen halunnut keskittyä maalaamisen problematiikkaan en ratkaistakseni sitä, vaan löytääkseni uusia polkuja. En voi sanoa -ei kauneudelle- joka asustaa minussa romanttisen runollisena.

Olipa aika mikä hyvänsä minä maalaan näin ja tutkin maalaamisen ulottuvuuksia omalla tavallani. Siihen vaikuttaa vahvasti kirjallisuus, runous ja klassinen musiikki.Maalaan öljyväreillä ja pigmenteillä kankaalle tai paperille ja käytän usein monia erilaisia piirtimiä. Käytän maalausten aiheina jotain sellaista, mitä löydän kokemuksesta, tunteesta tai toiveesta.

Maalaaminen on ollut osa elämääni aina. Visuaalisuus on enemmänkin elämäntapa kuin näkökulma katsoa. Tunnen eläväni maailmassa, jossa roolit ja odotukset yrittävät muokata sisimpääni joksikin toiseksi.

Vain taide on luonut historiansa aikana maailman, josta olen löytänyt vapauden. Se on paikka, jossa voin hengittää sieluni jokaisella liikahduksella ajattelematta olemista. Maalaaminen on tiedostamattomia hetkiä.

Taide vaikuttaa pyyteettömän rakkauden alueella. Maalaus antaa olevaisuuden ansiosta. Harhaileminen ja askeleen jättämä jälki saa minut yhä kehittämään itseäni maalaamisessa. Haluan olla keskeneräinen. Syventynyt eksistetiaalinen herääminen johdattaa minua aina seuraavan maalauksen äärelle. Abstraktin ja expressionistisen prosessoinnin jälkeen olen löytänyt maalauksiini aiheita, joille voin antaa viivan merkin, valon jäljen, värin voiman.

 

-In english-

I have always wanted to focus on problems in art but not to resolve it. I am finding new ways and aspects Visual harmony is living in me like a romantic poem.

I have to follow my own way in painting. I make investigations of possibilities in oil colour or other material. I get lot of material and spirit from classical music, books and poetry.

Painting has been part of me always and art is more lifestyle than aspect to look the world.

I feel that i live in a world where roles and demands are trying to reshape me another person. Only the art has gave me freedom existence. I make mistakes and I fond something new. My paintings are somewhere between abstract and expressionism woth a rhythm of line, mark of a light and power of a color.

 

Lisätietoja:
Galleria G12, Annankatu 16, 00120 Helsinki | www.galleria12.fi | 044 717 7177 | info@galleria12.fi

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Näyttelyt
Rauni Hulke
A N O N Y M O U S P A R A D I S E
25.09 - 14.10.2021
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa