Piia Lehti (s. 1973, Halikko – k. 2017) oli suomalainen taidegraafikko.
Lehti vietti lapsuutensa Halikossa ja opiskeli lukion jälkeen valokuvausta Kuusamon kansanopistossa 1992–1993. Hän vietti nuoruudessaan vuoden Meksikossa, jossa tutustui taidegrafiikkaan. Taidealaa Lehti opiskeli Virossa Tallinnan taideakatemiassa (Eesti Kunstiakadeemia) 1995–1999, jossa opiskeli myös virolainen taiteilija Ramo Teder, jonka kanssa Piia Lehti avioitui. Lehti palasi Suomeen opiskelemaan Taideteolliseen korkeakouluun vuosiksi 1999–2001, jolloin valmistui taiteen maisteriksi.
Opintojen jälkeen Lehti asettui perheineen asumaan Teijon kylään Salon kaupunkiin Varsinais-Suomeen. Kasvimaa oli luontoa rakastavalle Lehdelle tärkeä rentoutumispaikka, jossa hän havainnoi kasvien kasvua. Hän ja hänen perheensä pyrkivät arjessaan toteuttamaan ekologista elämänmuotoa. Taiteessaan Lehti yhdisti ihmisen, eläimet ja kasvit niin, että niiden rajapinnat yhtyivät. Hän saattoi tutkia teoksissaan esimerkiksi ihmisen ja puun samankaltaisuutta piirtämällä oksat ja juuret osaksi ihmisen sisäelimiä ja verenkiertoa.
Piia Lehden teoksia on ollut monissa yhteis- ja ryhmänäyttelyissä sekä kotimaassa että ulkomailla.
Piia Lehti kuoli syöpään 43-vuotiaana.
Aiemmat näyttelyt:
Piia Lehti / Muutoksen pysyvyys
16.4.-4.5.2016 | G12 Kuopio
Teoksissani pysähdytään hetkeksi suurten kysymysten äärelle.
Mikä on meidän paikkamme tässä maailmassa? Mikä on ihmisen suhde luontoon ja luontokappaleiden suhde toisiinsa?
Kuvissa ihmisten, eläinten ja kasvien rajat häipyvät ja elämän eri muodot näkyvät jatkuvassa muutoksessa.
Töissäni pohdin kasvua ja muutosta. Kasvu on sanana ja ajatuksena positiivinen ja se liitetään yleensä nuoruuteen ja elinvoimaisuuteen. Kasvun käsite sisältää kuitenkin aina myös ajatuksen muutoksesta ja samalla luopumisesta. Muutos, ajan kuluminen ja vanheneminen on usein hiukan haikeaa ja ahdistavaa. Haluan kuitenkin käsitellä tätäkin teemaa lempeästi, unohtamatta pientä kepeyttä ja groteskiutta mikä elämään ja sen muutoksiin aina liittyy.
Haluan myös tuoda esiin suuren kunnioitukseni, mitä tunnen luontoa sen kaikkea erilaisuuden rikkautta ja itse elämää kohtaan. Tässä ajassa monet itsensäselvyydet kuten luonnon ja toisen ihmisen kunnioittaminen tuntuvat olevan taas vaakalaudalla. Ehkä juuri tämän epävarmuuden vastapainoksi huomaan korostavani töissäni harmoniaa, tasapainoa ja kauneutta. Tunnen tarvetta korottaa kaikki kummallisetkin olevaiset hiukan ylemmäs ja antaa niille ripauksen ylevyyttä matkaan.
Vaneri materiaalina näyttelee tärkeää osaa töissäni. Puu on elävä materiaali ja sen väri elää ja muuttuu ajan kanssa niinkuin elämä itsekin. Paksun vanerin yhteen liimatut kerrokset näkyvät töideni reunoilla ja symboloivat osaltaan elämän kerroksellisuutta. Vaneri on materiaalina myös raaka ja teollinen ja tuo näin kontrastia töissäni esiintyviin orgaanisiin muotoihin.
– Piia Lehti, 2016
Piia Lehti | Puun muisti
27.4.-16.5.2013 | G12 Helsinki
Kuvien tekeminen on minulle usein kuin palapelin kokoamista uudelleen, omilla säännöilläni. Otan erilaisia osia sieltä täältä, kokeilen ja sovittelen. Yhdistän omiin piirustuksiini valokuvaa ja monisteita, ja toteutan ne grafiikan tekniikalla
valmiiksi kuvaksi. Leikin rooleilla ja ruumiillisuudella, häivytän ihmisen, eläimen ja kasvin rajaa. Yksi tärkeä teema teoksissani onkin ihmisen ja luonnon suhde: ihminen osana luontoa ja luonto osana ihmistä.
Tämän näyttelyn kuvissa olen leikkinyt ajatuksella ihmisen ja puun samankaltaisuudesta. Vanha puu on muovautunut sen mukaan, kuinka ympäristö on sitä kohdellut, kuinka sille on annettu mahdollisuus kasvaa. Puun oksat ovat taipuneet tuulessa ja katkenneet rajussa myrskyssä. Käkkyräinen ja
toispuolinen puu on kuitenkin kaunis, ja sitä on helppo kunnioittaa. Myös ihminen muovautuu sen mukaan kuinka ympäristö kohtelee häntä, kuinka hänet nähdään ja kuinka hänelle annetaan mahdollisuuksia. Puiden tavoin kasvamme valoa kohti ja suuntaamme oksamme sinne, missä on tilaa kasvaa.
Ihmisen elinikä on lyhyt puun aikaan verrattuna. Puu voi elää satoja, joskus jopa tuhansia vuosia. Kuinka kiehtovaa onkaan ajatella, mitä kaikkea puu on ehtinytkään nähdä tai kokea elinaikanaan. Olen hakenut ajatusta, että puullakin on suhde ihmiseen, eikä vain toisinpäin. Jos puu vain näkisi, kuulisi ja muistaisi kokemansa. Jos puulla olisi muisti.
Kasvamista ja ihmisen elinkaarta olen käsitellyt myös ”Äidit ja tyttäret” -sarjassa. Tämä on sarja sukuni eri-ikäisistä naisista ja pieni ylistys kasvamiselle ja vanhenemisen kauneudelle. Nuorin tyttäreni on neljävuotias ja toinen isoäitini jo 90-vuotias. Tähän väliin mahtuu monta elämänvaihetta tyttönä ja naisena. Haluaisin ajatella, että kaikki vaiheet ovat arvokkaita ja merkityksellisiä. Muotokuvieni naiset eivät ole kokonaisia, mutta vaillinaisinakin täydellisiä ja kauniita. Olen yhdistänyt jokaiseen kuvaan yhden kasvin, joten samalla muotokuva on myös kasvitaulu.
Tässä näyttelyssä olen vaihtanut minulle tutuimman tekniikan metalligrafiikan serigrafiaan eli silkkipainoon. Painettava materiaalikin on vaihtunut paperista vaneriksi. Uusi tekniikka on tuonut minulle paljon haasteita, mutta antanut myös mahdollisuuden etsiä jotain aivan uutta. On ollut innostavaa harjoitella tussilla uudenlaista piirrosjälkeä ja sekoittaa töihini uutta värimaailmaa. Huomaan ihastuneeni pastelliväreihin – erityisesti vaaleanpunaiseen ja kultaan.
Näyttelyä on tukenut Valtion kuvataidetoimikunta.
Piia Lehti, 2013
CV
Piia Lehti
s. 1973, Halikko – k. 2017
taidegraafikko
Koulutus:
1999-01 Taideteollinen korkeakoulu, Pallas, TaM, Helsinki
1995-99 Eestin Taideakatemia, grafiikka, BA, Tallinna, Viro
1993-94 Bellas Artes, Toluca, Mexico
1992-93 Kuusamon kansanopisto, valokuvaus, Kuusamo
Töitä kokoelmissa:
Suomen valtio, Salon aluesairaala, Eduskunnan kokoelmat, Kristiinan kaupunki, Helsingin kaupungin taidemuseo, Turun kaupunki, Wäinö Aaltosen museo/Turun kaupungin taidemuseo, Jenny ja Antti Wihurin säätiö, Salon kaupungin taidemuseo, Viljo Hurmeen säätiö
Taiteilijan teokset taidekaupassa
esillä näyttelyssä
