Emmu Johansson (s. 1993) maalaa usein kuvia ihmisistä, jotka katsovat meitä tai nukkuvat meistä tietämättä. Yhdessä näkemässäni maalauksessa oli suuteleva pari, mutta kaikissa muissa kuvan ihminen tai ihmiset vain ovat. Mitä se tarkoittaa, että maalari – tai maalaus – keskittyy siihen, millainen ihminen on, eikä siihen mitä ihminen tekee (tai sanoo)? Maalaus sanoo silloin: ”Ihminen voi kokea olemisensa millaisena tahansa missä olosuhteissa tahansa. Rikas, kaunis, vapaa ja rakastettu voi tappaa itsensä ilman mitään selvää syytä. Joku toinen voi sinnitellä vankileirillä päähänpotkittuna ja kidutettuna, mutta säilyttää silti elämänilonsa ja kirjoittaa siellä runoja. Siksi kannattaa kiinnittää huomio olemiseen sinänsä, siihen miten koet kehosi, katsot maailmaa ja toisia ihmisiä.”
Emmun maalaukset tekevät juuri niin. Maalauksesta katsoviin kasvoihin tai maalauksessa nukkuvaan naamaan kiteytyy kokonainen ihmiskäsitys ja olemassaolonkokemus. Millainen? Maalaukset näyttävät ihmisen hauraana, epävarmana ja sisäisesti ristiriitaisena, mutta silti huolimatta aika rauhallisena. Kuvien ihminen on sinut ristiriitaisuutensa kanssa. Kuvien ihmisen tunnetilaa on vaikea määritellä, vaikea nimilaputtaa millään yksiselitteisellä määreellä. Kuvan ihminen on aina jossain määrin surullinen, koska tietää haurautensa, avuttomuutensa ja kuolevaisuutensa. Toisaalta juuri tämän tietämisen ja sen tunnustamisen vuoksi hän on myös rauhallinen ja tihkuu elämäniloa.
Emmu varmaankin tykkää Botticellin (1445-1510) ja Giotton (1267-1337) muotokuvamaalauksista. Heihin verrattuna hän on kömpelä aloittelija, mutta ei se estä häntä käyttämästä herkkyyttään ja oivalluskykyään hyväkseen niin, että tuloksena on hienoja maalauksia. Renesanssinerojen innoitus näkyy, mutta Emmun maalauksista tulee paremminkin mieleen Juho Rissanen (1873-1950). Rissasen tyyli perustui tietoisen jäykkään ja karuun ääriviivaan, maanläheisiin väreihin ja kirveellä veistetyn oloisiin kehoihin ja kasvoihin, joita hän piirsi ja maalasi niin, että hänen kuviensa henkilöt näyttävät aina ikään kuin hämmentyneinä hetkeksi pysähtyneen miettimään ja tunnustelemaan oman olemisensa kitkaa ja kipua. Emmun kuvien ihmiset eivät ole työn ja köyhyyden vakavoittamia, eivätkä raadannan muhkuroittamia, mutta hekin näyttävät vakavina hetkeksi pysähtyneen miettimään olemista sinällään — omaa avuttomuuttaan ja sitä kitkaa, joka heidän ja toisten, heidän ja ympäristön välillä on.
Kun Emmu maalaa nukkuvia, hänen kuviensa ihmisten sisäisen maailman voimakkuus korostuu. Nukkuvan kasvot ovat kuin vuoristo tai vellova meri, silmät voivat olla vähän raollaan, niin että houre ja valve sekoittuvat. Emme voi tietää kuvan henkilön unimaailmasta juuri mitään, mutta elinvoimainen ja kiihkeä kumu hänen sisältään näyttää kuuluvan. Aina välillä ihminen on sisuksissaan vapaa. Nukkuvat ovat vapaita myös sen vuoksi, että he eivät poseeraa, eivät yritä miellyttää ketään. He tietävät, että heissä on kaikki.
– Teemu Mäki (KuT), 2017
Aiemmat näyttelyt:
Emmu Johansson | Kasvoja ja katseita
5.8. – 24.8.2017 | G12 Kuopio
Lisätietoja: G12 | Annankatu 16, Helsinki | www.galleria12.fi | 044 717 7177 | info@galleria12.fi
Taiteilijan teokset taidekaupassa
esillä näyttelyssä
