Anita Jensen

AJATUKSIA TÖIDEN VALMISTUESSA

The Collection of Madama Butterfly

2012 Kiotolaisesta Kabukiteatterin näytelmän julisteesta lainasin kuvan kuuluisasta pääosan esittäjästä rooliasussaan. Näytelmän nimi oli ふるあめりかに袖はぬらさじ Furuamerikani sodehanurasaji (1972), ja kuuluisa onnagata kuvassa oli Bando Tamasaburo viides. Juliste toimii alustana omalle vapaalle tulkinnalleni Madama Butterflyn tarinasta Giacomo Puccinin oopperasta (1904), joka taas perustui Pierre Lotin perhospeliä kuvaavaan romaaniin Madame Chrysanthème (1887). Tässä romaanissa länsimaiset seksuaalifantasiat määräaikaisista japanilaisista vaimoista huipentuvat mielestäni kuvaukseen: ”Hän on kaunis ja mukava olento, jota kukkeuden ohimentyä
kukaan ei siedä hetkeäkään, sillä hänen hetkellinen viehkeytensä muuttuu välittömästi apinamaiseksi irvistykseksi.” Minun tulkinnassani roolissa onkin miesnäyttelijä, joka näyttelee ”perhosvaimoa”. Linssin tai suurennuslasin läpi tulevan katseen suunnasta ei voi olla varma. Varmaa ei ole myöskään katsojan, eikä katsottavan henkilöllisyys. Ehkä Rouva Perhonen onkin kerännyt samanaikaisesti omaa kokoelmaansa…

The Family Album of Mother of the Pearl

Näissä töissä järjestelen jälleen kerran matkamuistokokoelmaani. Tässä sarjassa suomalaiset satavuotiaat jokihelmisimpukan kuoret ja melkein samanikäiset perhevalokuvat ja valokuvarasiat Kiotosta löysivät toisensa ja toivat mieleeni seuraavan rinnastuksen: ”Jotta jokihelmisimpukka pystyisi kasvattamaan sisällään ainutlaatuisen hohtavan aarteen, se tarvitsee otolliset olosuhteet ja ainesosat. Simpukan sisälle tunkeutunut hiekan siru mm. aiheuttaa sille kovan kivun ja tuskan. Ihmiselämällä on tapana muodostaa elämän virrassa yhtä ainutlaatuisia ja monimuotoisia kiteytymiä…”

Työmetodeistani

Noudatan päämäärätiedottoman kuljeskelun, harhailun ”metodia”, jonka kautta syntyy havainnoinnin tapa ja joskus melkein tajunnantilan muutos. Mutta harhailuni ei ole vain
päämäärätöntä ajelehtimista ja viipyilyä fyysisesti vaan myös tai pelkästään mielessä ja mielikuvien maailmassa. Toinen ”metodini”, joka on johtanut minut tällaiselle kuvakielen
alueelle, on intohimoinen jopa fetisistinen keräilijän luonteeni. Nämä molemmat ”metodit” iskevät erityisesti matkoillani Japanissa, ja ne pohjautuu elämän ja kokemusten nälkään ja onneksi johtavat myös hetkellisiin elämän ymmärtämisen puuskiin.

Helsinki 18.4.2016
Anita Jensen

ANITA JENSENIN TÖISTÄ
GLIMPSES OF THE THEATRE OF LIFE
ELÄMÄN TEATTERI
LIVETS TEATER
人生というドラマが明かされる瞬間

Anita Jensenin valokuvissa ja grafiikan vedoksissa korostuvat voimakkaana ajan hetkellisyys, deformaatio ja japanilaisen kauneuden muodot monine variaatioineen. Työt ovat kuin
aikaikkuna toiseen maailmaan, paikkaan tai tuokioita ohikiitävien hetkien virrassa, joiden tunnelmia katsoja pääsee ulkopuolisena tarkkailijana jakamaan. Jensen on valokuvissaan
asettanut eteemme näyttämön elämän teatterista. Kuvissa hän on onnistunut tuomaan esiin japanilaiselle kulttuurille, taiteille ja estetiikalle olennaista ydintä, joka avautuu kirkkaana
tiedostamattomana tai täydellisen hallittuna tietoisuutena, yllättävissä ilmenemismuodoissaan. Perinteiset japanilaiset esteettiset käsitteet kuihtuneen ja lakastuneen kauneudesta
sekä hienostuneen ja groteskin liitosta toistuvat läpi hänen tuotantonsa. Nämä esteettiset ääripäät, tai rinnakkain asettelu, luovat Jensenin töihin erityistä jännitettä, joka ilmenee myös
ennakkoluulottomuutena ja uteliaisuutena, mutta mahdollistaa myös japanilaisen kulttuurin sekä taiteiden tarkastelun uusista ja yllättävistä näkökulmista. Toisaalta Jensenin töissä korostuvat japanilaiselle yhteiskunnalle ominainen polaarisuus, vieras ja oma, sekä niiden luonnollinen liitto. Japanilainen kulttuuri ja kauneus avautuvat uudella tavalla selkeänä ja teeskentelemättömänä, mutta saa lisää vivahteita Jensenin vahvasti suomalaisesta, voimakkaasta ilmaisullisuudesta.

Deformaatio

Luonnollisuuteen ja mielenkiintoiseen esteettisinä käsitteinä liittyy läheisesti myös deformaatio, muodon muutos, joka on yksi keskeinen teema japanilaisessa perinteisessä teatterissa ja toinen selkeä teema Anita Jensenin teoksissa. Nō-näytelmässä tavallisesti ihmisen hahmon ottanut henki
paljastaa lopussa todellisen, usein demonisen minuutensa, mutta saa kuitenkin ikuisen rauhan rukousten kautta. Hyvin usein muodonmuutoksen kokeva demoninen hahmo on japanilaisessa tarustossa nainen, joka on keskeisessä roolissa myös Jensenin valokuvissa.

Groteski

Anita Jensenin töissä groteskius tulee esille esimerkiksi hänen kuvasarjoissaan Dream Diary of Madame Pavlova tai Evolution of Emotions, jossa vanhojen anatomian oppikirjojen esittelemät epämuodostumat on nostettu katsojan eteen nyt taiteen kontekstissa. Tämä kuvastaa loistavasti ruman ja groteskin kauneutta, jolla ei tarkoiteta japanilaisessa taiteen kontekstissa absoluuttista rumaa, vaan pikemminkin traagista kauneutta, joka kääntyy herkästi jopa hieman koomiseksi. Groteskin rinnalla on niin japanilaisessa kulttuurissa kuin Jensenin töissä jotain kaunista ja herkkää, joiden vastakohdat hiovat ääripäiden särmiä ja tekevät lopputukoksesta mielenkiintoisen.

Anita Jensenin töissä yhdistyvät taidokas muoto ja syvällinen sisäinen emotionaalinen maailma, mieli. Valokuvissa tulisikin loppujen lopuksi pyrkiä katsomaan konkreettisen kuvauksen sijaan kuvatun taakse ja yrittää päästä osalliseksi niihin tunnelmiin, joissa taiteilija on työnsä tehnyt, jotta voisi edes hetkittäin saavuttaa oivalluksen hetkiä siitä, mikä on ollut todellisen kuvauksen kohteena Jensenin valokuvissa.

Minna Eväsoja
FT Japanin tutkimus, Helsingin yliopisto
Japanilaisen estetiikan dosentti, Helsingin yliopisto
Tietokirjailija ja tutkija

Edellinen on lyhennelmä Anita Jensenin kirjasta, Maahenki kustantamon kanssa

Lisätietoja:
G12 HELSINKI, Annankatu 16, Helsinki | www.galleria12.fi | 044 717 7177 | g12helsinki@gmail.com