Tähtihautomo

Giclée-vedos Hahnemuhle Fine Art Baryta museolaatuisella paperilla.
Kehys TruVue heijastamaton museolasi.
Kehyksessä musta reunapahvi toisin kuin mallikuvassa.
Editio 20.

Lapsena olin uneksija ja taivaanrannan maalari. Mummolassa tuijottelin pakkasyönä tähtitaivaalle ja nimesin Orionin vyön ALFiksi suosikkitelevisiosarjani mukaan. Teininä purin luovuuttani ottamalla tekotaiteellisia valokuvia roskiksista, jaloistani ja ruostuneista metalliesineistä. Vanhempani omistivat valokuvaamon Ulvilassa ja vietin sen pimiössä pitkiä aikoja kehittäen mustavalkokuvia jotka imitoivat Arno Rafael Minkkisen töitä.

1990-luvulla hain Turun Taideakatemiaan opiskelemaan valokuvausta ja äänitin eteeristä musiikkia valokuvanäyttelyä varten. En päässyt kouluun eikä näyttely koskaan toteutunut, mutta musiikista syntyi ensimmäinen soololevyni, jonka julkaisi belgialainen Kraak levy-yhtiö. Jätin valokuvauksen epäröimättä taakseni ja seuraavat kaksi vuosikymmentä vierähtivät kokeelliseen musiikkiin ja elokuvanteon parissa.

25 vuotta myöhemmin, kun koronapandemia iski, aloin etsiä uutta ilmaisutapaa luovuuteni purkamiseen. Valokuvaus löysi tiensä takaisin elämääni. En kuitenkaan jatkanut siitä mihin jäin eli kuvaamaan roskia tai jalkojani. Päätin sen sijaan yhdistää valokuvaamisen ja harrastukseni tähtitaivaan parissa. En myöskään alkanut kuvaamaan oikeita tähtiä tai galakseja. Minua kiinnostivat enemmän makuuhuoneeni ikkunasta avautuva pihlajapuun alla oleva tähtihautomo, Kaupin rannalla lentävä kirkkaanpunainen komeetan muotoinen lankakerä sekä planeetat joita söimme aurinkoisena juhannusaattona Kemiönsaarella. Näistä näyistä tuli inspiraatio uusille töilleni, valokuville jotka ovat kuviteltuja tähtitaivaan ilmiöitä, omistettu uneksijoille ja tähtiintuijottelijoille.

– Sami Sänpäkkilä