Maija Albrecht, Nimetön vedos
paperin koko 50 x 38 cm.
Maija Albrecht (s. 1967, Turku) on kuvataiteilija ja taidegraafikko, jonka ensisijainen ilmaisukeino on kuivaneulapiirros. Hänen teoksissaan näkyy kiinnostus vanhoihin luonnontieteellisiin kuvituskuviin. Kasvit ja linnut ovat usein toistuvia aiheita. Vaikka näissä kuvissa lähtökohtana on todellisuuden tarkkailu, niissä kiehtoo jokin ei tunnistettava. Kuvissa kiinnostavaa on alitajunnan suhde reaalihavaintoon ja kuvitellun suhde tarkasti nähtyyn. Pikkutarkasti piirrettyyn sekoittuu tunteita ja mielikuvitusta.
Maija Albrecht on valmistunut kuvataiteenmaisteriksi Kuvataideakatemiasta 1998 ja pitänyt näyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla. Hän on toiminut opettajana, mm. Kuvataideakatemiassa taidegrafiikan lehtorina 2004–2014. Hänen teoksiaan on lukuisissa julkisissa kokoelmissa sekä koti- että ulkomailla.