Katonraja Lattianraja
Seinänkorkeus (mm)
Teoksen kuvat
Sovitusohjelma
kuva kuva kuva

Ja niin edelleen

2024 Maalaus, sekatekniikka
190 x 190 x 5 cm Teos on ripustusvalmis

öljy, gesso ja kangas kankaalle

Viime kesänä maalasin suurehkoa harmaata maalausta. Kuuntelin samalla Miki Liukkosen Elämä: Esipuhe –kirjaa ja kiinnitin huomiota usein toistuvaan ilmaukseen ”ja niin edelleen”. Kummallista miten sitä lukee tai kuulee vaikka minkälaisia tarinankuljetuksia ja hienoja ilmauksia ja sitten huomio kiinnittyy johonkin noin pieneen tyyliseikkaan. Mutta mielessäni tuo pikkulause yhdistyi Esran kirjan temppelin rakennusta kuvaavaan kertomukseen ja se antoi sanonnalle aivan toisenlaisen syvyyden ja kaikupohjan. Puhumattakaan siitä, että juuri tuota työtä tehdessäni tuli tieto Liukkosen poismenosta. Oli itsestään selvää merkitä myös maalaus tuolla kaiken jatkuvuuttakin ilmaisevalla sanonnalla.

Teoksissani on siis useita väljästi toisiinsa liittyviä muistikuvien kietoutumia, joiden ilmiasun yritän kuitenkin pitää hyvin konkreettisena ja avonaisena materiaalisin keinoin.

Nerokkaat keksinnöt, muisti ja aika, kuljettavat meitä eteenpäin, antavat uutta ja kerryttävät vanhaa. Muovaten ja valikoiden varmasti, mutta pysähtymättä.

Ja niin edelleen. Kunnes.

– Kyllikki Haavisto, 2024

Taiteilijan teokset taidekaupassa

  • Oviaukko

    2023 190 x 190 x 5 cm Maalaus, öljy 7500 € tai 313 €/kk
  • Dürernainen

    2024 145 x 145 x 5 cm Maalaus, sekatekniikka 7000 € tai 292 €/kk
  • Ja niin edelleen

    2024 190 x 190 x 5 cm Maalaus, sekatekniikka 7500 € tai 313 €/kk
  • Merkkipäivä

    2024 120 x 121 x 5 cm Maalaus, sekatekniikka 5000 € tai 208 €/kk
  • Juokse villi lapsi. (Hommage á Dürer)

    2024 190 x 260 x 5 cm Maalaus, sekatekniikka 9000 € tai 375 €/kk
  • Manikyyrisetti

    2024 2.3 x 13 x 7 cm Veistos, puu 500 € tai 21 €/kk
  • Aika kuluu

    2022 24.5 x 24.5 x 4 cm Maalaus, öljy, pleksipohja 1200 € tai 50 €/kk
  • Kultainen tyttö

    2024 195 x 180 x 5 cm Maalaus, sekatekniikka 8000 € tai 333 €/kk