Pauno Pohjolainen

Veistoksia ja reliefejä

Pauno Pohjolainen tunnetaan muoto- ja väri-ilmaisultaan voimakkaista teoksista.

”Suuri mysteeri ja selittämätön kauneus ovat usein läsnä Pauno Pohjolaisen taiteessa. Läpi koko hänen tuotantonsa kulkee punainen lanka, joka kertoo omalaatuisesta hulluudesta ja haltioitumisesta. Se on haltioitumista siitä, mikä on väkevää, tuntematonta ja tavoittelemisen arvoista…
Uransa alussa Pohjolainen ilmaisi spontaanisti viehtymystään kaikkeen villiin, vahvaan ja kauniiseen; nykyisin hän harjoittaa herkkyyttään tietoisemmin ja tulkitsee mysteeriä niin, että onnistuu vangitsemaan sen – sen omassa valossa.

Pohjolainen is best known for his massive relief works made of coloured wood and resin. The artist is based in his hometown Kuopio in Eastern Finland, a melting pot of Eastern and Western visual culture. His work has been influenced by medieval Russian icons and Italian early renessance painters. Pohjolainen’s works are expressive and powerful: a moment is captured in one single brush stroke; what is ugly, suddenly becomes beautiful; and big chunks of wood bend and paint dramatic scenes. Pohjolainen has inherited his skill of handling wood from a long line of ancestors who were handcrafters. Pohjolainen has received the biggest Scandinavian art prize Ars Fennica in 1997. His work is featured in the collections of all major Finnish art museums and in many sacral interiors. At 70 years old, Pohjolainen is still actively creating, and a fixture of the Finnish contemporary art scene.

Pauno Pohjolainen nousi suomalaisen taidemaailman tietoisuuteen 1980-luvulla ns. Kuopion koulun keulahahmona. Sitä ennen hän ehti herättää huomiota valtakunnallisesti mm. saamalla 1970-luvun alussa kultamitalin nuorten taidetapahtumassa. Pohjolainen oli etuvartiossa 1970-luvun sosialistiseen realismiin pitäytyneen kuvailmaisun murtuessa. Nuorten näyttelyssä 1980 esillä ollut ”Rauhanhäiritsijä”-sarja (1980) oli valtakunnallisesti käänteentekevä työ maalauksen formaatin kyseenalaistajana. Myöhemmin hänen maalauksensa siirtyivät seinältä lattialle, kuten ”Alfa ja omega” (1984).

Puureliefeissään Pohjolainen korostaa valon läsnäoloa ja sen eri asteita käyttämällä samassa veistoksessa eri puulajeja (Suuri valo, 1994). 1990-luvun alussa bysanttilaiset ja ortodoksiset teemat alkoivat entistä enemmän nousta esiin Pohjolaisen tuotannossa. Venäläisen kirkkotaiteen ikonit ja  ehtikulta käyvät Pohjolaisen veistoksissa läpi nerokkaan muodonmuutoksen (Jouluyö, 1997). Hän  tarkastelee ortodoksisen kirkon pyhiä esineitä, muun muassa analogipöytää, jolla juhlaikoni tai Raamattu lepäävät, ja erityisesti tiettyjä ikonitaiteessa esiintyviä kuvaelementtejä (Neitsyt Marialle, 1996). Kekseliään ja erittäin omaperäisen puukonstruktion avulla, jossa poikittaissahatut ja yhteenliimatut puut muodostavat pinnan, Pohjolainen muuttaa veistosten karaktääriä, niin että maalauksesta siirrytään kohti illuusiota kolmiulotteisesta esineestä jonka ominaispiirteisiin kuuluu kouriintuntuva tilallinen läsnäolo (teemasta Marian istuin, 1998).

Tyypillistä Pohjolaiselle on myös hänen tapansa liittää veistoksiin erilaisia muoto- ja materiaalielementtejä: hän käyttää vastakohtia ja kontrasteja. Sen lisäksi, että hän yhdistää toisiinsa maalauksen ja veistoksen, hän saattaa yhdistää myös puuta ja hartsia tai hillityn ja värikylläisen pinnan. Valo kohtaa pimeyden, karhea puupinta kohtaa sileän ja pyöreät, pehmeät muodot yhdistyvät kulmikkaisiin. (Mihin vertaisin taivasten valtakuntaa, 1997). Vuosien varrella puun lisäksi Pohjolainen on käyttänyt teoksissaan myös mm. lasikuitu- ja epoksihartsia (Illuusio I, 1985-86), erilaisia metallilevyjä ja -verkkoja (Pennejätaivaasta, Kuopion Osuuspankki, 2001) sekä läpivärjättyäbetonia (Yläsali, 1993).

Pohjolaiselta on tilattu lukuisia monumentaalisia julkisia teoksia, kuten esimerkiksi ”Sauna ja sisu (2003)” Suomen suurlähetystöön Canberraan, Australiaan sekä reliefi ”Elämänvirta” (2005), Hesperian sairaalan julkisivuun Helsinkiin.

Häntä pidetään yhtenä suomalaisen kirkkotaiteen uudistajana. Hänen luomiaan ovat Rantasalmen (1989) ja Laajasalon (2003) kirkkojen alttaritaideteokset, minkä lisäksi hänen teoksiaan on lukuisissa sakraalitiloissa ja siunauskappeleissa (Petosen seurakuntatalo, Kuopio, 1999).

Pauno Pohjolaiselle myönnettiin 1997 pohjoismaiden suurin vuosittain jaettava kuvataidepalkinto Ars Fennica. Perusteluissaan tuomarina toiminut Irlannin modernin taiteen museon johtaja Declan McGonagle totesi mm. ”Pauno Pohjolainen on hyvin vahvasti läsnä sekä omassa yhteisössään että laajemmin kansallisella tasolla. Hänen tuotantonsa sisältää perinteisiä materiaaleja ja tekotapoja, mutta samalla teokset ilmentävät selkeästi nykytaiteen olemusta… Pauno onnistuu luomaan synteesin historiallisten ja universaalien elementtien sekä oman taiteellisen kielensä välille ja näin ilmaisemaan yksilölliset ideansa.”

Pauno Pohjolainen sai Ars Fennica-palkinnon vuonna 1997 ja hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 2005.

(Lainaukset Ars Fennica -kirjasta 1998 / Dan Sundell)

Aiemmat näyttelyt:
Pauno Pohjolainen & Iida Pohjolainen
Isä ja tytär | 10.12.2016 – 2.2.2017 | G12 Kuopio

Pauno Pohjolainen
2.3. – 4.4.2013 | G12 Helsinki

Helsingin Sanomat 15.3.2013:
Helsingin sanomat, Veikko Halmetoja; Uudet tilat vihitään vahvasti >

Lisätietoja:
G12, Annankatu 16, Helsinki | www.galleria12.fi | 044 717 7177 | info@galleria12.fi