Hanne Bird

“Teokseni sijoittuvat tietoisuuden eri tasoille, unen ja valveillaolon ajattomaan välitilaan, jossa mieli kulkee päätyen äärettömään lähteeseen. Toimin viestintuojana alitajunnan ja meitä ympäröivän maailman välillä. Ympäristö ja sen tuomat aistimukset vaikuttavat teosten syntyyn ja lopputulokseen. Teosteni kautta, katsoja voi kokea ja tuntea yhteyttä itseen, ja kosmokseen. Teokseni heijastelevat valoa, voimaa sekä alkukantaista ja maanläheistä energiaa.Teokseni ovat abstrakteja, mutta niissä on usein luontoon yhdistettäviä elementtejä.

Työskentelyni lähtee aina liikkeelle hiljaisuudesta ja meditaatiosta. Teoksissa yhdistelen erilaisia vastakohtia, pintoja ja tekniikoita. Teokseni täyttyvät useista väreistä, muodostumista ja kerroksista. Työskentelen sekatekniikalla, hyödynnän luonnonpigmenttejä ja temperamaalausta yhdistettynä muste, akryyli- ja öljyväreihin. “

 

Hanne Bird (s.1981) työskentelee Järvenpäässä. Birdin perhe on kotoisin Pohjois-Karjalasta ja suvun juuret ulottuvat Italiaan. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi 2024 Taidekoulu Alfasta. Hän on opiskellut erilaisia maalaustekniikoita ja ja tällä hetkellä hän opiskelee veda taidetta ja Vedic Art- opettajaksi.

Bird on pitänyt yksityisnäyttelyjä vuodesta 2020 alkaen sekä osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin sekä jurytettuihin yhteisnäyttelyihin.

Bird maalaa rohkeasti yhdistellen eri tekniikoita. Tällä hetkellä hän hyödyntää abstrakteissa maalauksissaan vanhojen mestareiden mischetekniikkaa ja munatemperamaalausta. Hänen maalausprosessina on meditatiivinen. Teokset ovat maanläheisiä, voimaperäisiä, intuitiivisia ja ekspressiivisiä. Ne rakentuvat useista värikkäistä kerroksista. Bird on tunnettu ympyröistään ja monipuolisesta värien käytöstä teoksissaan.

Hän on Järvenpään Taideseuran, Helsingin Taideyhdistyksen, Suomen akvarellitaiteen yhdistyksen ja Loviisan taideyhdistyksen jäsen.

 

CV

Hanne Bird
s. 1981, Pohjois-Karjala
asuu ja työskentelee Järvenpäässä

Opinnot
2024 kuvataiteilija, Taidekoulu Alfa
2024 Vedic Art jatko-opinnot
2023 Vedic Art peruskurssit
2023 Taideterapiasta itsetuntemusta kurssi
2019 Henkilökohtainen mentorointi Juhani Honkanen
2018 Akryyli – ja öljyvärimaalaus, Mika Vesalahti
1997 Kuvataidepainotteinen perusopetus
1996 Elävän mallin piirtäminen- Jari Järnström Erilaisia akvarelli- ja akryylimaalauksen workshoppeja

Tulevat näyttelyt
2025 Gustavelund, yksityisnäyttely, Tuusula
2025 Galleria Theodor, yksityisnäyttely, Loviisa
2025 Galleria Aatos, yhteisnäyttely, Porvoo
2024 Käytävä Galleria, Wanha Villa, yksityisnäyttely, Hyvinkää

Valitut yksityisnäyttelyt
2024 Muuntautumisen voima, Kaapelitehtaan Puristamo, Helsinki
2023 Between two Worlds, Galleria Taikka, Järvenpää
2022 Elävät muodot, Galleria Kadmium, Espoo
2021 Sadepäivän iloja, Taidelainaamo Taikka, Järvenpää
2021 Unta, Järvenpään taidetalo, Järvenpää

Valitut ryhmä ja -yhteisnäyttelyt
2024 Tunteista Taidetta, Lapinlahden Lähde, jurytettu yhteisnäyttely, Helsinki
2024 Conscientia, Galleria Paperihuone, Hämeenlinna
2024 Taidekoulu Alfan päättötyönäyttely, Kaapelitehtaan Puristamo, Helsinki
2024 Kesäyön uneksijoiden salaperäiset muistelmat, Galleria 4-kuus, Helsinki
2024 Vapaa kuin lintu, Järvenpään Taidetalo, jurytettu, Järvenpää
2024 Natural Regeneration, A+gallery, Helsinki
2024 Da bomb! Eva International gallery, Helsinki
2024 Auringon siivellä, Galleria 4-kuus, Helsinki
2024 Finland in Tokyo, Eva International Gallery/Design Festa Gallery, Tokio
2023 Pop up – näyttely, Järvenpään taidetalo, Järvenpää
2023 Värikäs marraskuu, Vapaakaupungin Olohuoneen Galleria, Helsinki
2023 Unelmia kohti, Klementinan taidegalleria, Helsinki
2022 Foggan joulu, Galleria Fogga, Helsinki
2022 Saanko esitellä? Järvenpään Taidetalo, Järvenpää
2021 JTS:n vuosinäyttely, Järnätti, jurytettu, Järvenpää
2021 Ilon puolelta, Galleria Fogga, Helsinki
2020 50 shades of Red, Artist Lounge jurytettu, UK
2020 Kuu taiteesta kesään, Järvenpään taidetalo, jurytettu, Järvenpää
2020 JTS:n vuosinäyttely, Järnätti, jurytettu, Järvenpää
2020 JTS:n kesänäyttely, Jazzia, Järvenpään taidetalo, jurytettu, Järvenpää

Apurahat, kokoelmat ja residenssit
Teoksia yksityiskokoelmissa
2022 Kansan Sivistysrahasto, apuraha
2023 Aspan ateljee, Suomen kuvataidejärjestöjen liitto ry
2022 Italia, Art and Science

Jäsenyydet
2024- Loviisan taideyhdistys ry
2023- Suomen Taiteilijat
2023- Suomen akvarellitaiteen yhdistys
2023- Helsingin taideyhdistys
2020- Järvenpään taideseura

Luottamustehtävät
2024 Järvenpään taideseuran hallituksen jäsen, varapuheenjohtaja
2023 Järvenpään taideseuran hallituksen jäsen, varapuheenjohtaja
2022 Järvenpään taideseuran hallituksen jäsen

Kilpailut
2021 ”50 shades of Red”- taidekilpailun semifinalisti

 

Taiteilijan teokset taidekaupassa

esillä näyttelyssä
Näytä suosikit

Hae galleriasta

Hae taiteilijaa, teoksen nimeä tai avainsanaa